19. tammi, 2020

Hyvää uutta vuotta!

 

 

Tammikuu jo hyvin puolen väli edennyt. Sään puolesta erilainen talvi, kuin edelliset.. varmaan kaikki neljäkymmentäyksi! Nuoruuden talvet oli aivan kunnon lumiset, kuten varmaan kaikilla mun ikäpolven ihmisillä. Sitten opiskeluajat Oulussa vuosituhannen vaihteessa kuului vielä lumiseen aikaan sillä seudulla ja sitten vuodesta 2005 Kittilän talvet ovat ja varmaan pysyvät.

Mulla oli siellä yhdessä vaiheessa asunto siinä Etelätunturin kupeessa. Pystyi laskemaan rinteestä melkein kotiovelle. Tämä aika vuodesta pelkkää auringonnousua ja laskua, upeat pastellisävyt. Jossain vaiheessa mietin, että olis kiva oppia lautailu, ja taisin opetella sitä rauhassa ja hartaasti neljä vuotta. Ei ollu kiire. Sitte mietin, että olis kiva joku vastapaino musiikille kesäisin, ja yhtä hartaasti rupesin opettelemaan surffaamista. Sitä pääsee vaan niin harvoin tekemään, että tuntuu, että aina aloittaa alusta.

Voisin yhden muiston surffaamisesta kertoa. Se oli Irlannissa. Olin siellä surffikoulussa viikon. Mun surffiope meloi vierellä, ja kannusti mua ylittämään vaahtopäät, joiden ohi täytyy päästä, jos haluaa vihreille aalloille. Meloin ja meloin, ja tuntu että ei voimat riitä tähän mitenkään. Ope vaan jakso kannustaa ja olla vierellä tukena omalla laudallansa. Ja niin vaan päästiin vaahtopäiden yli. Ja mikä siellä odotti. Syvä hiljaisuus. Pienuus. Yksin ja yhteys. Ihmetys, pelko ja jännitys. Ope vaan sano, että voit ottaa sitte sen aallon minkä haluat. Siellä minä kelluin, keskellä suurta merta pienenä hiljaisten aaltojen lempeydessä. Ja sitten surffasin, aallon, jonka valitsin. Se oli jotenkin ihmeellinen hetki. Silti niin jännittävä, että ei uskaltanu täysin rentoutua.

Etelärinteen koti oli kyllä ihana. Se oli semmonen tunturikerrostalo. Kivilattia, vaaleaa puuta katto ja takka. Ei ollu kyllä Könkään talon maisemissa valittamista. Revontulia sai katsella ikkunoista, kun katuvalot loppu vähän ennen meidän kotia. Hiihtoladut lähti takapihalta ja porotkin kävi välillä tervehtimässä.

Nyt asun Jyväskylässä. Järvi on jäässä. Ei lunta. Jyväsjärven isolla sillalla kun on, ja katsoo siluettia, joka kaupunkia kiertää. Se näyttää ihan tunturimaisemalta. Joku todella viisas ihminen on suunnitellut koko järven kiertävän pyörätien, jossa on valot kuin jätkänkynttilä, hieno!

Vettä sataa harva se päivä. Veljeni muistutti kerran Dylanin laulusta "some people feel rain, others get wet".

Hyvää uutta vuotta sinulle <3

toivoo Heidi